Virkkuukoukussa sai kunnian olla ensimmäinen suomalainen yritys, joka on päässyt Global Student Entrepreneur Awards -kilpailun finaaliin USA:han. Maailmanlaajuisesti hakijoita oli tänä vuonna 1 700 ja nuoria yrittäjiä oli saapunut Kansas Cityyn 22 eri maasta yhteensä 33. Jokaisesta finaaliin päässeestä yrityksestä matkalle maksettiin yksi edustaja ja Tiina Jaatinen edusti meitä englanninkielisellä nimellämme Hooked Design.

GSEA%20024.jpg

 

Tiina Jaatinen

Kilpailijoina olivat maailman parhaat opiskeluaikana perustetut yritykset ja monien liikevaihto oli jo useita miljoonia dollareita. Toisaalta suurinosa yrityksistä oli toiminut jo useita vuosia, mikä on aika uskomatonta, sillä kaikki kuitenkin suorittivat samanaisesti yliopistotutkintoa. Joillain olikin palkattu toimitusjohtaja, joka piti huolta rutiineista. Kilpailun suuruusluokasta kertoo esimerkiksi viime vuoden vuottaja Milun Tesovic, joka myi hiljattain yrityksensä MetroLyrics.comin 300 miljoonalla dollarilla.

Kolmipäiväisen kilpailun aikana meillä oli monenlaista ohjelmaa. Ensimmäisenä päivänä Dhaya Lakshminaryanan piti meille esiintymiskoulutusta seuraavan päivän esityksiä silmällä pitäen. Illalla olimme cocktail-tilaisuudessa Sprint Corporationin pääkonttorissa ja tapasimme ensi kertaa myös tuomarit.

GSEA%20028.jpg

Varsinaisena kilpailupäivänä jokaisella oli 12 minuuttia aikaa omaan esitykseensä, jonka jälkeen oli vielä 10 minuttia tuomareiden kysymyksille. Hooked Designin esitys meni todella hyvin ja tuomarit antoivat positiivista palautetta mielenkiintoisesta esitystavata sekä kielitaidosta. Tuomareilla oli paljon kysymyksiä mm. materiaaliin ja tuotantoon liittyen ja aikaa olisi saanut olla enemmänkin.

Kilpailupäivän illan gaalan Ewing Marion Kauffman -säätiön tiloissa juonsi Adam Sietz. 33 kilpailijan joukosta voittajaksi valikoitui GollegeFitnes.com. Brent Skoda opiskelee Teksasissa ja johtaa yritystään opintojensa ohella. Brent vitsailikin, että hänellä saattaa olla tentti aamulla ja miljoonien dollareiden sijoittajapalaverit iltapäivällä – ei ihan joka opiskelijan elämää siis :)

Viiden parhaan joukkoon pääsivät Brentin lisäksi www.myyearbook.com USA:sta, Optimal Technology Solutions Palestiinasta (www.optts.com), Security Brigade Intiasta (www.securitybrigade.com) ja Solben Meksikosta (www.solben.org.mx)

Finaalin tuomareina olivat mm. Century 21 perustaja Peter Thomas ja Shark Tank ohjelmasta tuttu Kevin Harrington.

GSEA%20032.jpg

Brent Skoda

 

Hooked Design sai kilpailun kautta arvokkaita jälleenmyyntikontakteja sekä maailmanlaajuisen ystäväverkoston muista nuorista yrittäjistä. Tuntuu edelleenkin käsittämättömältä, että meidät ylipäätään valittiin tähän uskomattomaan joukkoon, joten aina kannattaa näemmän kokeilla! Hooked Design on nyt osa Global Student Entrepreneur Academy:a ja meillä on esimerkiksi kuukausittaiset Skype-konferenssit. Parasta kilpailussa oli se, ettei matka tuntunut kilpailulta. Kaikki halusivat ennemminkin tehdä yhteistyötä sekä oppia toisiltaan ja tunnelma oli todella hyvä.

1290952137_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

GSEA 2010 finalistit

Ks. kilpailusta tehty video

Lisätietoja: Tiina Jaatinen, [email protected]

www.gsea.org

www.hookeddesign.com