Ommm… omnnn… onnn…

Sen sijaan että olisin aamun pilatestunnin loppurentoutuksen aikana keskittynyt hengitykseen ja hetkeen, huomasin pohtivani ystäväni viikonlopun fb-postausta onnellisuudesta. Tajusin siinä lattialla maatessani olleeni erityisen onnellinen viime syksystä lähtien. Yksi onnellisuuteni syistä on eittämättä Virkkuukoukussa Oy:n omistajuus yhdessä läheisen ihmisen kanssa. 

 

Olen aina suhtautunut asioihin intohimolla ja alkanut voida pidemmän päälle pahoin, mikäli en ole voinut laittaa koko sydäntäni peliin siinä mitä olen kulloinkin tehnyt työkseni. En ole elänyt, saati tehnyt asioita tavanomaisessa järjestyksessä ja turvallisuushakuisesti vaan vapauden kaipuu, riskin otto ja tyhjän päälle heittäytyminen ovat viitoittaneet tietäni jo pidemmän aikaa. Eikä elämä ole aina ollut helppoa saati onnellista. 

 

Olen jo pidemmän aikaa tahtonut toteuttaa alkuperäisen haaveeni luovasta työstä jonkin oman parissa. Jouduin sysäämään kyseisen haaveeni sivuun 90-luvun laman myötä ja valitsemaan “turvallisen ja varman" koulutusalan ja uran. Vaan moni asia on maailmassa sittemmin muuttunut, eikä varmaa alaa saati uraa taida olla enää olemassakaan - paitsi ehkä hautausurkoitsijoilla, lääkäreillä ja lakimiehillä. Mutta tärkeintä kaiken myllerryksen ja rakennemuutoksen keskellä tulisi olla onnellisuuden tavoittelu. Ja ihminen on onnellisimmillaan tehdessään sitä missä tuntee olevansa hyvä ja missä hän kokee saavuttavansa flow-tilan. Jos sen on kerran kokenut, ei sitä tunnetta unohda.

 

Olen tehnyt ja saavuttanut elämässäni jo paljon. Olen terve, onnellisesti naimisissa ihanan miehen kanssa, kahden tasapainoisen ja mainion muksun äiti, asunut vuosia ulkomailla mielenkiintoisissa maissa ja kaupungeissa, jne. Mutta huomasin että alkuperäisen urahaaveeni syrjään sysääminen kalvoi. Henkisesti olin jo aloittanut matkani uraunelman toteuttamisessa Amsterdamissa kymmenisen vuotta sitten. Saimme kuitenkin toisen lapsen, muutimme Sveitsiin ja sieltä jokunen vuosi sitten takaisin Suomeen, löysin mielenkiintoisia töitä, jne. Elämä soljui eteenpäin… kunnes viime kesänä ja viimeistään syksyn tulleen tajusin “nyt tai ei koskaan!”. Niihin aikoihin moni asia loksahti elämässäni paikalleen ja kun lopulta eräänä loppusyksyn hämäränä iltana törmäsin Virkkuukoukun entisten omistajien ilmoitukseen halustaan luopua yritystoiminnasta, se oli siinä.

 

Koska olen vielä vuoden päivät kiireinen unelmakarttani muiden polkujen koluamisessa, ei ajankohta yritysostolle ollut ehkä kaikkein otollisin. Pohdittuani asiaa tarkkaan ja neuvoteltua erinäisten asiantuntijatahojen ja läheisten kanssa, päätin kliseisesti "tarttua hetkeen”. Muista kiireistäni johtuen en rynninyt avautumaan blogissa aiemmin.

 

Tämä vuosi on kokonaisuudessaan pyhitetty tuotekehitykselle ja oppimiselle. Uusia tuotteita onkin jo suunniteltu ja parin mallin prototyypit olivat koemyynnissä Jyväskylän kädentaitojen messuilla huhtikuun alussa. Tuotteita tullaan kehittämään edelleen, ennen lopullista lanseerausta. Osalle tuotteista ollaan parhaillaan etsimässä sopimusvalmistajaa ja lisää on tulossa. Vaikka tahtotila uusien tuotteiden saamiseksi markkinoille on kova, mainitsi Aallon kalustesuunnittelun emeritusprofessori Simo Heikkilä kuluvan keskimäärin 3 vuotta kunnes valmis tuote (kaluste) on suunnittelijan pöydältä löytänyt tiensä kuluttajalle tai kauppaan. Ollaan siis kärsivällisiä. 

 

Kärsivällisyydessä auttaa kuitenkin tieto siitä, että huomenna realisoituu myös erään ihanan ystäväni unelma jostain omasta. Ja Virkkuukoukussa liittyy omalla tavallaan kuvioihin myös. Asiasta lisää jo loppuviikosta! Ommmm….