Virkkuukoukussa on vuonna 2009 Nuori Yrittäjyys kurssilla perustettu desing-yritys, joka valmistaa virkattuja mattoja tekstiiliteollisuuden ylijäämämateriaalista. Neljän vuoden jälkeen yrityksen perustajat ja osakkaat päättivät siirtyä muihin projekteihin ja etsiä yritykselle jatkajaa.

 

“Olen oppinut neljän vuoden aikana huikeasti ja Virkkuukoukussa Oy:sta on tullut minulle todella tärkeä. Tuli kuitenkin sellainen olo, että on aika tehdä jotain muuta ja koska olin lähdössä kevääksi 2014 ulkomaille päätin etsiä yritykselle jatkajaa”, kertoo toimitusjohtaja Tiina Jaatinen.

Tietoa myyntiaikeista levitettiin lähinnä sosiaalisen median välityksellä Facebook-sivuilla sekä blogissa ja yritys sai paljon kyselyjä kiinnostuneilta. Näistä neuvottelut johtivat pisimmälle Saarisen suvun kanssa. Yritys siirtyy tammikuussa 2014 heidän omistukseensa keskiseen Suomeen.

Valkoinen%2090%20cm%20Virkkuukoukussa%20

“Kädentaidot ovat aina olleet suvussamme arvossaan. Siksi on hienoa päästä jatkamaan Virkkuukoukussa Oy:n perustajien positiivista mainetta maailmallakin niittänyttä yritystoimintaa. Tavoitteemme on lähettää matot jo vuoden 2014 aikana “lentoon” eli Pariisi-malliston innoittamia uusia pidemmälle jalostettuja designtuotteita tullaan näkemään piakkoin”, kertoo Tiina Saarinen.

Yritys jatkaa edelleen virkattujen mattojen valmistamista ja tulee myös jatkossa olemaan kiinnostunut hedelmällisestä muotoiluyhteistyöstä muiden ennakkoluulottomien ja kansainvälisistä markkinoista kiinnostuneiden käsityöalan yrittäjien kanssa. Kestävän kehityksen periaatteiden mukaisen yritystoiminnan lisäksi Virkkuukoukussa Oy tulee panostamaan erityisesti käyttäjälähtöiseen tuotesuunnitteluun ja vientiin.

Lisätiedot:

Saarinen Tiina puh. 044-2039639, [email protected]